Vuonna 2018 julkaistu Red Dead Redemption innostaa monenlaisia pelaajia, mikä ei ole ihme, sillä se oli kauan odotettu jatko-osa sen edeltäjälle, joka nautti myös vuosien ajan hyvin suuresta suosiosta. Peliä todellakin odotettiin kuin kuuta nousevaa ja sen julkaisun ilmoittaminen sai koko pelimaailman sekaisin. Kun peli vihdoin julkaistiin, se myytiin heti kaikilta mahdollisilta hyllyiltä innokkaille pelaajille.
Vaikka Red Dead Redemption 2 peli on ollut jo muutaman vuoden ajan markkinoilla, se jaksaa innostaa pelaajia vieläkin. Tämä johtuu monista eri asioista, mutta varsinkin pelin todella korkeasta laadusta.
Pelin korkeasta laadusta kertoo esimerkiksi sen saamat palkinnot. Pelin julkaisuvuotena, se palkittiin jopa neljällä palkinnolla The Game Awards palkintogaalassa, joka on todella varteenotettava määrä.
Red Dead Redemption vie sinut seikkailulle
Peliä pelataan ensimmäisen ja kolmannen persoonan kuvakulmasta. Olet pelissä pelin protagonisti, Arthur Morgan. Hän on ollut osa rikollisjengiä jo vuosikymmenien ajan, mistä johtuen hän tuntee suurta lojaalisuutta rikollisjengin johtajalle.
Pelissä seikkailet ympäri Amerikkaa, joka on suoraan kuin vanhasta lännenelokuvasta. Pelissä on lukemattomasti jännittäviä käänteitä ja kiinnostavia kohtia, jotka saa pelaajan aina palaamaan pelin pariin. Peli on varsin väkivaltainen, mistä syystä siinä on 18 vuoden ikäluokitus.
Kokeile muita versioita
Red Dead Redemption on todellakin toinen osa tätä pelisarjaa. Sen edeltäjä oli myös todella menestyvä peli. Vaikka alkuperäinen versio julkaistiin jo vuonna 2010, se saa pelaajia vieläkin innostumaan. Tämä todellakin kertoo tämän sarjan loistavista peleistä ja niiden tarinallisesta kerronnasta. Pelaajat haluavat siirtyä aina takaisin pelin luomaan jännittävään maailmaan.
Pelistä on myös olemassa Red Dead online versio. Tämä on todella mahtava vaihtoehto, sillä tässä versiossa pääset pelaamaan muiden pelaajien kanssa verkon välityksellä. Tämä tekee seikkailusta joillekin pelaajille vielä hauskemman ja innostavamman.
Rockstar Games on uskomattoman monien supersuosittujen pelien takana
Red Dead Redemption ja Red Dead Online pelien takana oleva Rockstar Games on todellakin yksi pelialan helmistä. He ovat luoneet uskomattoman määrän supersuosittuja pelejä, jotka voit tunnistaa parista eri asiasta. Kaikki tämän studion pelit ovat todella korkealaatuisia ja varsinkin tarina kaikissa näissä on hyvin mielenkiintoinen.
Tunnetkin varmasti Grand Theft Auton ja sen monet variaatiot. Tämä todella suosittu pelisarja on juurikin tämän pelistudion luoma. Monet tämän pelistudion peleistä ovat seikkailu- ja toimintapelejä, joissa pelaajan tulee täyttää erilaisia tehtäviä. Nämä tehtävät vievät aina tarinaa eteenpäin, luoden todella mielenkiintoisen kuvan ja elämyksen.
Grand Theft Auto ja Red Dead Redemption jakavat saman periaatteen, mutta ne perustuvat hyvin erilaisiin maailmoihin. Kun GTA peleissä tietenkin suurena osana peliä on erilaiset autot, RDR pelissä seikkailet hevosen kanssa. Rockstar Games on myös luonut pelin nimeltä Bully, joka pohjautuu samalle periaatteelle, mutta se sijoittuu kouluun. Tämä on todella loistava peli, vaikka ei olekaan ihan yhtä kuuluisa kuin muut vaihtoehdot.
Pelaa konsoleilla tai tietokoneella
Rockstar Games studion pelit ovat myös siitä asiasta loistavia, että voit pelata monia niistä monilla eri laitteilla. Jos sinulla ei ole käytössä konsolia, voit silti päästä nauttimaan monista erilaisista peleistä, joita Rockstar Games tarjoaa.
Tarvitset käyttöösi tietokoneen, joka voi käyttää Windows käyttöjärjestelmää ja näin portit tähän pelimaailmaan avautuvat eteesi. Tämä asia tekeekin pelaamisen mahdolliseksi useammalle pelaaja ryhmälle, koska kaikilla meistä ei yksinkertaisesti ole varaa tai edes halua hankkia lukemattomasti erilaisia konsoleita.