Tässä pelissä matkataan Eville-nimiseen keskiaikaiseen pikkukylään, jonka hiljaisuutta ovat rikkoneet viime aikoina tapahtuneet mystiset murhat. Tehtävänäsi on asettautua kyläläisen rooliin ja lähteä koko naapuruston voimin selvittämään murhia. Jotkut kyläläisistä epäilevät, että sinä saattaisit olla murhaaja. Ovatko he oikeassa?

Eville on strateginen moninpeli, joka on saksalaisen VestGames -nimisen indie-studion käsialaa. Peli on studion ensimmäinen, ja ainakin demon perusteella uskallamme väittää, että studio on todellakin pannut parastaan. VestGames itse kuvailee esikoistuotostaan fuusioksi, jossa on yhdistelty Among Us – ja One Night Ultimate Werewolf -pelien parhaat elementit.

Peli lähtee liikkeelle siitä, että sinulle määrätään satunnainen roolihahmo, joka voi olla joko yksi kyläläisistä tai kaikkien jahtaama kirvesmurhaaja. Hahmoja on murhaajan lisäksi yhteensä 12 kappaletta, mukaan lukien tarkkasilmäinen rikosetsivä, mystinen muodonmuuttaja, yksinäinen metsänvartija, kylän päällikkö, pitkäkyntinen varas, sekä aavekuiskaaja. Tehtävänäsi on vakuuttaa muut kyläläiset siitä, että sinä et ole heidän etsimänsä murhaaja, sillä muussa tapauksessa sinusta tulee pelonsekaisin tuntein liikkeellä olevien kyläläisten pääepäilty ja saatat itse joutua murhatuksi.

Pelin tekee erityisen mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi se, että jokaisella pelin roolihahmolla on omat ominaisuutensa ja päämääränsä. Yksikään pelaajista ei tiedä, kuka joukossa olevista on todellinen murhaaja. Juuri tämä on se ominaisuus, joka pitää pelaajat varpaillaan Eville-pelin parissa. Joka päivä sinulle tarjoutuu mahdollisuus äänestää sitä roolihahmoa, jonka uskot olevan kylää terrorisoiva murhaaja ja mestata hänet. Pelistä selviävät voittajina joko kyläläiset tai salaliittolaiset riippuen siitä, kuka seisoo yhä jaloillaan pelin päätteeksi.

Minimivaatimukset:

  • Käyttöjärjestelmä: Windows 7 
  • Prosessori: Intel Core i5-2400, AMD FX-8350
  • Muisti: 6GB RAM
  • Grafiikka: NVIDIA GTX 650, AMD HD 5830
  • DirectX: Versio 11
  • Tallennus: 3GB kiintolevytilaa
  • Äänikortti: Onboard